Ida Paul ja Kalle Lindroth, pe 09.08. klo 20.00

Ida Paul ja Kalle Lindroth, pe 09.08. klo 20.00

 

Tuusulan Taiteiden yö-klubi
Ida Paul & Kalle Lindroth ovat lyhyessä ajassa tavoittaneet laajan yleisön orgaanilla soundillaan. Duon kaikki sinkut ovat striimanneet kultaa tai platinaa ja yhtye oli ehdolla helmikuussa järjestettävässä Emma Gaalassa Vuoden pop ja Vuoden yhtye –kategorioissa sekä Vuoden yhtye-/artistiyleisöäänestyksessä. Samoilla biisileireillä pyörineet lahjakkaat nuoret HMC-kustannusyhtiön laulunkirjoittajat ovat ennen yhteistyötään julkaisseet musiikkia omilla tahoillaan: parhaillaan Harvardissa opiskeleva Ida Paul platinaa striimanneen singlen Laukauksia pimeään sekä Kunhan muut ei tiedä-singlen ja Kalle Lindroth pitkän Smak-historian lisäksi soolona Annika - kappaleen. 

Taiteiden Yö jatkuu Pajassa  Ida Paulin ja Kalle Lindrothin keikan jälkeen! 
Klo 22.00 eteenpäin on vapaa pääsy. Pajassa esiintyy Paja Band, noin 00.00 saakka.


HUOM! OSTETTUJA LIPPUJA EI VOI VAIHTAA EIKÄ NIITÄ LUNASTETA TAKAISIN.
Lippu oikeuttaa valinnan mukaan joko sali-, parvi-, tai seisomapaikkaan.
Salipaikoilla istutaan pöydissä. Pöydissä täytetään kaikki paikat, erillisiä paikkalippuja ei ole.
Samassa ostotapahtumassa ostetut liput pyrimme järjestämään yhtenäiseen / viereisiin pöytiin.
Parvipaikat ovat kaidepaikkoja baarijakkaroilla. Eivät sovellu liikuntaesteisille.
Seisomapaikka ei oikeuta pöytään, eikä baarijakkaraan.


Krapin Paja, Rantatie 2 Tuusula

29,50 €


* Vaaditut kentät